Lähde iltapäiväkonserttiin: Marko & Ismo Haavisto

Lähde iltapäiväkonserttiin kuuntelemaan Marko ja Ismo Haaviston country- & bluessävelten soljuvaa sointia Sellosalissa!

Lähtö tiistaina 19.11. klo 12 Hannasta. (HSL:n AB-lippu)
Voit myös tulla suoraan Leppävaaran Sellosaliin, Soittoniekanaukio 1 A. Konsertti alkaa klo 13.30, kesto n. 45 min.

Konsertti on maksuton, matkat omakustanteiset.
Ohjaaja: Kirsi

”Marko Haavisto tunnetaan laulajana ja lauluntekijänä. Hän on kirjoittanut lukuisia kappaleita omille orkestereilleen ja muille artisteille. Tunnetuin hänen teoksistaan lienee “Paha vaanii”, jota on esim. Youtubessa kuunneltu lähes kaksi miljoonaa kertaa. Marko on tehnyt myös paljon käännöstekstejä lähinnä vanhoihin country- ja rock and roll -kappaleisiin.

Markon nykyinen orkesteri on Marko Haavisto & Poutahaukat, jonka hän perusti jäätyään pois Topi Sorsakosken Kulkukoirat -yhtyeestä 1997. Markon muita yhtyeitä ovat olleet mm. Badding Rockers ja Marko Haavisto & The Hanks. Jälkimmäisessä kokoonpanossa oli mukana myös Markon veli Ismo Haavisto.

Ismo Haavisto kuuluu Suomen blues-genren taidokkaaseen ammattilaiskaartiin. Yli 30-vuoden blueskokemus takaa vankan ammattitaidon ja syvältä sielusta kumpuavan tulkinnan. Ismo tunnetaan erinomaisena laulajana, harpistina, kitaristina ja biisintekijänä. Hän keikkailee ympäri Suomea ja ulkomaita. Ismo edusti Suomea International Blues Challenge -kisassa Memphis Tennesseessä Yhdysvalloissa vuonna 2013 sekä European Blues Challenge -kilpailussa Berliinissä vuonna 2012.

Marko on ollut mukana useissa Aki Kaurismäen elokuvissa, mutta Kaurismäen viimeisessä elokuvassa “Toivon tuolla puolen” ovat molemmat veljekset mukana. Marko ja Ismoa kuullaan harvoin yhdessä, mutta tässä konsertissa on siihen mahdollisuus. Ohjelmisto koostuu omista ja lainatuista country- ja blueshelmistä.”

(Lainaus ja kuva (2019-11-19_Ismo_JA_Marko_Haavisto.jpg), Sellosali)

Tiedoksi Helsingin asukastalojen ja kumppanuustalo Hannan toiminnasta:

Stadin asukastalojen retket, tapahtumat ja sisäänpääsyt ovat
maksuttomia ja matkat omakustanteisia, mikäli muuta ei ole mainittu.
Ohjelman muutokset ovat mahdollisia.
Lisätietoja:
www.alppila.net
www.hel.fi/hanna
www.hel.fi/asukastalojen-tapahtumat
www.hel.fi/asukastalot
facebook: kumppanuustalohanna1

Edellinen artikkeliPitääkö olla huolissaan -kuvauksiin osallistujille
Seuraava artikkeliAlppila Seura ry:n vuosikokous